Pre-Return Orientation

Eli kuten kuvasta näkyy, aiheena olisi tällä kertaa paluuta edeltävä orientaatio, joka meillä oli viime sunnuntaina. Orientaatio kesti vain 3 tuntia, mutta siellä sai sitäkin enemmän mietittävää loppuviikoksi. Ajattelin tässä postauksessa vähän kertoa mitä me puhuttiin ja miten minä olen alkanut valmistautumaan paluuseen. Tiedän, että nämä kirjoitukset eivät ehkä kiinnosta tulevia vaihtareita, koska "paluu" ei ole tällä hetkellä kauhean ajankohtaista, mutta kyllä sekin päivä sielä tulee kun te tajuatte itse olevanne tässä tilanteesssa ;) Eikä minustakaan tunnu kotiinpalaaminen vielä ajankohtaiselta, vaikka kyllä sen pitäisi siltä jo alkaa vähitellen tottua. Onneksi on kesällä aikaa vähän sisäistää tätä ajatusta ;)

Ne vapaaehtoiset siellä tapaamisessa sanoivat, että nyt on todella hankala alkaa hahmottamaan miten on itse muuttunut vaihtovuoden aikana. Olisikin parempi katsoa taaksepäin kuuden kuukauden jälkeen paluusta ja silloin pystyy hahmottamaan tämän kokonaisuuden paljon paremmin. Olen ehdottomasti samaa mieltä, sillä olen huomannut että olen muuttunut paljon ja hidasta muuttumista tapahtuu tälläkin hetkellä! Mutta jos minun pitäisi alkaa erittelemään miten oen muuttunut, en osaisi sanoa oikein mitään. En tietäisi mistä aloittaa! Eli ajatukset ovat hyvin sekavat ainakin vielä tällä hetkellä, ja niin niiden pitäisikin olla tässä vaiheessa. Asioita joista me puhuttiin siellä tapaamisessa olivat ainakin englannin parantuminen, ulospäinsuuntautuneisuus, tulevaisuuden selkiintyminen, ymmärtäminen ja empatia toisia kohtaan parantunut, erilaisuuden hyväksyminen ja siitä kiinnostuminen, omien vahvuuksien ja heikkouksien ymmärtäminen, avun pyytäminen ja vastuudentuntoa kasvu. Minusta eniten tuntuu siltä kuin olisin kasvanut kovasti tämän vuoden aikana (siis muutenkin kuin fyysisesti...) ja tullut jotenkin paljon aikuisempi. Osaan laittaa asioita oikeisiin mittakaavoihin (ainakin useammin kuin ennen) ja ymmärrän paljon paremmin mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä. 

Tämä kappale on jotenkin äärimmäisen hankala alkaa kirjoittamaan, koska yhteenveto kokonaisesta vuodesta on aika hankala kirjoittaa. Mutta koska täällä on paljon uusiakin lukijoita niin ajattelin aloittaa alusta ja kertoa vähän faktoja minusta ja vaihtovuodestani. Olen tosiaan kotoisin Oulusta ja lukion ekan vuoden syksyllä päätin hakea vaihtoon ja järjestöksi valikoitui AFS. Lukion eka oli jotenkin tosi pitkä ja toisaalta tosi lyhyt vuosi, pitkä varsinkin vaihtoasioihin liittyvissä jutuissa. Tuntui masentavalta odotella uusia tietoa AFS:ltä; leireistä, tapaamisista, matkapäivistä, hakemuksista, täytettävistä papereista ja tietenkin isäntäperheestä. Niitä ei ikinä tuntunut saapuvan, mutta voi sitä onnenpäivää kun tuli vähäistäkin tietoa jostain!! Olin hyvin onnekas, sillä sain isäntäperheeni jo toukokuun loppupuolella! Tosin myöhemmin momi on kertoi minulle, että he valitsivat minut jo helmi-maaliskuussa, mutta heidän piti odotella että koulu hyväksyy minut oppilaaksi, ennen kuin he voivat virallisesti olla isäntäperheeni. Elokuukin lopulta koitti ja matkapäivä lähestyi! Koska tosiaan asun Oulussa, niin me lennettiin muutamaan muun vaihtaritytön kanssa helsinkiin jo edeltävänä iltana ja oltiin siellä yö. Elokuun 9. koitti ja matka taittui Helsinki-Amsterdam-Chicago reitillä. Chicagossa me odoteltiin muutamia tunteja ja alettiin hajaantumaan eri puolille Chicagon aluetta. Minä lähdin pohjois-Indianaan South Bend-nimiseen kaupunkiin jossa meille järjestettiin ihan ensimmäinen tulo-orientaatio. Me oltiin siellä siis yö ja seuraava päivä oli sitä orientaatiota ja illalla hostperheet tulivat hakemaan! Se oli jotain sellaista jännitystä odottaa omaa perhettä sinne, että ei ole vielä sitä voittanutta tullut vastaan! Päädyin siis tänne Carmelin kaupunkiin, Indianaan. Carmel on puolen tunnin ajomatkan päässä Indianapoliksesta  eli Indianan "pääkaupungista". Täällä olen viettänyt hyvin jännnittävän ja onnellisen vaihtovuoden amerikan perheeni kanssa, johon siis sisältyy momi, dadi, Caroline (-94) ja Ellen (-89) joista siis Ellen ei asu enää kotona. Käyn paikallista jättimäistä high schoolia, joka on nimeltään Carmel High School ja meitä on siellä koulussa 7 muuta vaihtaria ja minä, joten mun amerikan perheen lisäksi mulla on tietenkin oma kouluperheeni.

Musta tuntuu, että mulla on ihan liian paljon asioita tehtävän ennen kuin lentokone suuntaa kohti Suomenmaata. Totta kai pitäisi harjoitella pakkaamista ja ostaa mahdollisesti lisämatkalaukku, mutta sen lisäksi on niin paljon muutakin! Koulua on enää jäljellä 3 viikkoa ja tästä ajasta pitäisi yrittää alkaa nauttia mahdollisimman paljon (vaikka kuka voi sanoa nauttivansa koulusta), koska sen jälkeen en varmaan näe enää ainakaan kaikkia mun vaihtarikavereita, koska ne alkaa vähitellen hajaantumaan eri puolille maailmaa. Ja mun kouluäiti Mrs. Cimasko, sitä mulla tulee kyllä niin ikävä! En tiiä, miten selviän ens vuoden koulussa, kun en voi karata Mrs. Cimaskon luokkaan :D Mulla ois kans jotain shoppailua jäljellä ennen lähtöä, vaikken tiedä kuinka paljon uskallan ostella tavaraa, että saan kuletettua ne Suomeen asti! Ja tietenkin haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa mun perheen kanssa täällä ennen lähtöä, koska mulla ei ole yhtää tietoa siitä, milloin näe heitä seuraavan kerran lähtöni jälkeen. 

Tästä aiheesta käytiin ehdottomasti mielenkiintoisin keskustelu, koska kuten meidän ryhmänvetäjänkin sanoi, yleensä kun puhutaan paluusta, niin se paluu käsittää lähdön usasta ja matkustamisen ja loppujen lopuksi saapumisen kotimaan lentokentälle. Mutta se "paluu" ei jää siihen, vaan sun pitää kävellä sieltä kentällä ulos ja kohdata sun kotimaasi 10,5 kuukauden jälkeen. Yleensä vaihtarit ajattelevat palaavansa siihen "tuttuun ja turvalliseen", mutta entäs jos se ei olekaan tuttu enää? Ulkomaille mennessä osaa odottaa eroavaisuuksia eivätkä ne tule siten yllätyksenä. Mutta kun toisesta kulttuurista on tullut se toinen "tuttu ja turvallinen", alkaa yhtäkkiä huomaamaan ne erot. Onko Suomi sellainen millaisena minä muistan sen? Ovatko ihmiset sellaisia kuin uskon heidän olevan? Onko minun perheeni ja ystäväni sellaisia millaisinä muistan heidät? 

Mun perhe ja ystävät, minun "yhteisöni", ovat eläneet ja kokeneet kokonaisen vuoden yhdessä, saaneet muistoja ja kokemuksia joihin minä en kuulu. Toisaalta minä olen elänyt hyvin erilaisen vuoden, johon suomalainen perheeni ja ystäväni eivät ole kuuluneet. Olen kuullut monen suusta, että vaihtovuoden jälkeen pitää uudestaan tutustua ystäviinsä, jopa omiin perheenjäseniinsä. Ja jos ihan totta puhutaan, niin se kyllä välillä pelottaa. Kuinka erilaisia he ovat? Kuinka erilainen minä olen? Entäs jos en huomaakkaan mitään eroavaisuuksia itsessäni kun palaan takaisin? Näihin kysymyksiin en osaa vastata, en ainakaan vielä. Mutta eiköhän se tulla näkemään 26.6 ja siitä eteenpäin.

Kommentteja, kummastuksia ja kysymyksiä saa laitella vapaasti :)