perjantai 7. joulukuuta 2012

Aika vaikuttava näky!

Olen tähän asti selvinnyt hengissä kuoroharjoituksista ja jo kahdesta esiintymisestäkin! Vahingoilta ei tosin tietenkään olla vältytty. Yksi kuoro laulaa havaiji aiheisen laulun semmoset olkihameet päällä ja yks tyttö jolla on astma sai siitä semmosen astmakohtauksen että meidän kuoronjohtaja joutui soittamaan hätänumeroon ja se lähtikin sitten aika vauhdilla sairaalaan! Tosin tämäkin tarina on mielenkiintoinen sinänsä, että se ei ollut tajunnut sanoa kuoronjohtajalle aikaisemmin että se saa astmakohtauksen esiintymisasustaa...

 Myös joka ikisessä konsertissä pyörtyy 2-5hlö, joskus enemmänkin. Yleensä tämä tapahtuu "finaalissa" eli ihan konsertin lopussa kun kaikki (n.500kuorolaista) laulaa 5 kappaletta yhdessä. Mutta meillä onkin ihan mahtavat "tech-peoples" eli oppilaita jotka ihan oikeasti ryömii siellä lavalla esiintyjien seassa ja kiskoo niitä pyörtyneitä pois! Siis ne ryömii siellä toki silleen esiintyjien takana ettei yleisö nää. Nuo tech-ihmiset on siis ihan meidän koulun oppilaita (ja tämä on siis ihan oma "luokka" tai "kurssi") jotka huolehtii kaikesta tekniikasta holiday speckissä, mm. valoista, verhoista, taustoista, mikeistä jne. Pyötymisestä tuli muuten mieleen, että yksi poika mun healt-kurssilla (ja on myös kuorossa) pyörtyi jo keskellä koulupäivää käytävälle kun se meni hakemaan vettä. Toistetaan siis nyt vielä toiseen kertaan, että olen tosiaan hengissä enkä ole edes pyörtynyt kertaakaan! :D

Mutta nyt laitetaan vielä kuva tosiaan siitä "finaalista". En ole kyllä hetkeen nähnyt mitään vaikuttavampaa! Ja minäkin olen siellä...jossain...

18291_10100927573217838_1653571204_n

Eilen koulussa mulla lähti ääni ja illalla konsertissa lauloin välillä ja välillä en koska se kuulosti välillä siltä kuin kissaa rääkättäisiin, joten ajattelin että näin on parempi kaikkien kannalta! :D Tänä aamuna heräsin ja tuntui niin pahalta, että päätin kyllä suoraan etten kouluun lähde istumaan kun päätä särkee ja kurkku on niin kipeä että... Olisin kyllä ollut valmis menemään esiintymään illalla, mutta meidän koululla on semmonen sääntö että jos ei pysty kouluun tulemaan niin ei saa myöskään osallistua holiday speckiin sinä iltana. Nukuinkin sitten loppujen lopuksi melkein kellonympäri ennen kuin nousin ja päivän olen litkinyt teetä. Nyt alkaa olo olla jo parempi, pystyn jopa puhumaan vähän kerrallaan :D Päätin että lepään tämän päivän oikein kunnolla että huomenna olisi parempi olo ja pääsen kahteen viimeiseen esiintymiseen! Harmittaa kyllä tosi kovasti kun en pääse tänä iltana esiintymään, sillä uskokaa tai älkää, mä nautin ihan järkyttävästi tuosta esiintymisestä! En voi ymmärtää, sillä olin ihan varma että olen niiiin onnellinen kun tämä holiday spec on ohi, mutta nyt on ennemminkin semmonen haikea ja surullinen fiilis että huomenna se on ohi :(( Mutta eipä mulle sen kummempia kuulu, itsenäisyyspäivää ei tullut juhlittua mitenkään mutta tänään katselin linnanjuhlia areenasta. Vähän surkea fiilis, kun itsenäisyyspäivä on yks mun lempparijuhlista, mutta osaapahan ensi vuonna arvostaa sitäkin enemmän! Mukavaa joulun odotusta!



9 kommenttia:

  1. Tosi hienon näköinen kuva. Varmaan hienon kuuloista kun on noin paljon laulajia. Olisit vaan ehdottanut, että vetäistään tässä nyt Finlandia Itsepäisyyspäivän kunniaksi ; )
    Meillä täällä jatkuu huomisten juhlien järjestely
    ja sua kyllä olis tarvittu...
    t. tj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olisi ollut aika hauska kyllä! No olisin minä kyllä mielelläni tullutkin sinne tekemään pikareissun, mutta ei ois tainnut afslle sopia... ;)

      Poista
  2. Hello!!

    Upea kuva ja sinä siellä jossakin!! Toivottavasti paranet pian!! Mukavia esiintymisiä!
    mamma

    VastaaPoista
  3. Mieletön kuva!!!!! Varmaan aivan uskomaton tunnelma. Ihanaa että pääsit mukaan noin kivaan kokemukseen.

    Eikö YLE Areena olekin jokaisen ulkosuomalaisen pelastus! Mekin tuijotettiin tietokoneelta television kautta. Hyvin kätevää.

    Täällä nautitaan Köpiksen lumista ja -3 pakkasista. On niin kaunista. Kastellet on niin upean näköinen.

    m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut kauhean kivaa! On kyllä ollut, vaikka yllättävän vähän on sitä tullut katsottua loppujenlopuksi. Ne parhaimmat ohjelmat kun ei näy ulkomailla :(( Kuulostaa kyllä kivalta, täällä ei lunta näy ja ulkonakin oli tänään 13 astetta lämmintä eli ei ihan kauhean kylmä...

      Poista
  4. Ohan siellä ollut porukkaa! :o :D ja yrittähän parantua! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :)) Ja jeps, yritellään! Meinaa vissiin tulla kyllä tauti takas, mutta nyt ei ehi sairastella! ;)

      Poista
    2. Mullehan iski tauti heti kun koulu loppu... Ei kyllä yhtään huvita sairastella lomalla!

      Poista