Indy 500 -parade

Tänään me mentiin katsomaan Indy 500-parade ja meillä oli tosi hauskaa! Me istuttiin ihan eturivissä, eli paikat olivat erittäin hyvät ja tää koko homma meni ihan hujauksessa kun oli niin paljon nähtävää (: 

Indy 500 on siis hyvin kuuluisa moottoriurheilukisa joka järjestetään vuosittain Indianapolis Motor Speedway:llä. Me käytiin siellä turistikierroksella jo viime lokakuussa vaikka en tainnut muistaan siitä kirjoitella mitään blogiin. Huomenna on siis ne kisat ja mäkin olen menossa sinne! :D En erityisesti ymmärrä mitään moottoriurheilusta, mutta tuo momi on niin innoissaan tästä (ne käy katsomassa kisat joka vuosi), että tuo innostus alkaa tarttua!

 Mutta seuraavaksi kuviin tämän päivän paraatista! Sinisissä avoautoissa istuvat kisaajat eli kuskit perheidensä tai tuttaviensa kanssa.

My U.S. Family

Jonkun verran toivottiin esittelyä mun hostperheestä ja tänään mulla olikin aikaa alkaa toteuttamaan tätä :)
Mun perheeseeni täällä kuuluu momi Nancy, dadi Karl ja sisko Caroline. Lisäksi mulla on myös toinen sisko, Ellen, mutta se asuu New Jerseyssä, enkä nää sitä kauhean usein, eikä mulla ole siitä oikeastaan yhtään kuvia, joten en nyt puhu siitä sen enempää :)

 Mun hostisän suku on kotoisin Ruotsista ja se on asunutkin siellä lapsena vuoden. Dadilla on jotenkin samanlainen huumorintaju kuin mulla ja me tullaan juttuun hyvin. Se on insinöörinä firmassa joka valmistaa pullonkorkkeja, mutta sen todellinen kiinnostuksen kohde on valokuvaus. Valokuvaus on sille jotain harrastuksen ja työn väliltä, koska se tekee aika paljonkin valokuvauskeikkoja joista se saa rahaa, mutta ei kuitenkaan niin paljon että pystyisi elättämään itsensä valokuvauksella. Dadi on yleensä aika kiireinen, koska se tosiaan käy töissä 8-5 arkisin ja monesti sen jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin on valokuvaamassa tai photoshoppaamassa ottamiaan valokuvia työhuoneessaan. 

Caroline on siis 18-vuotias (niinkuin minäkin nyt!) ja seniori meidän koulussa. Se on mulle niinkuin sisko ja vietänkin sen kanssa varmaan eniten aikaa. Meillä on esim. monia samoja lemppari tv-ohjelmia joita me katotaan yhessä ja se myös kuljettaa meidät kouluun. Se aikoo alkaa ensi syksynä opiskelemaan kampaaja+kosmetologi alaa ja sen suurimpia kiinnostuksen kohteita onkin meikit yms. kosmetiikka tuotteet sekä vaatteet :) Caroline harrastaa lacrossea meidän koulun joukkueessa ja haaveilee roller derbyn pelaamisesta tulevaisuudessa. 

 Momi opiskeli yliopistossa biologiaa ja halusi biologian opettajaksi, mutta kesken hänen opiskelun momi ja dadi muuttivat toiseen osavaltioon, jossa opiskelusuorituksien säännöt muuttuivat ja se haave sitten jäi. Nyt hän on osaaikaisesti töissä kirjastossa, ollut jo monia vuosi. Mom työskentelee yleensä 24h viikossa, eli kolme 8h päivää, joskus myös viikonloppuisin. Ja rakastaa työtään! Olen varmaan kaikista läheisin juuri momin kanssa, koska meillä on jotenkin tosi samankaltainen ajatusmaailma ja samanlaiset mielipiteet asioista.   

Ja mitenkäs tämä perhe on sitten päätynyt mukaan vaihtojuttuihin? Kaikki lähti siitä, kun perheen vanhin tytär Ellen sai stipendin joltain USA-Germany-yhdistykseltä ja lähti vaihtoon Saksaan 2005-2006 (Ellen oli opiskellut saksaa jo monta vuotta). Tätä perhettä pyydettiin sitten hostaamaan yhtä tyttöä Saksasta väliaikaisesti, kunnes hänelle löytyisi isäntäperhe, mutta perhettä ei löytynyt (eikä se järjestö edes kertonut tälle saksalaiselle tytölle, että tämä olisi vain väliaikainen perhe!), joten loppujen lopuksi se tyttö oli näillä koko vuoden. He ottivat toisen saksalaisen tytön vuonna 2007-2008, kun Ellen muutti vuodeksi Saksaan tekemään töitä. Caroline alkoi myös opiskella saksaa ja osallistui koulun järjestämään vaihtoon, jolloin syksynä 2011 tänne tuli saksalainen tyttö asumaan kolmeksi viikoksi ja seuraavana kesänä (2012) Caroline meni hänen perheeseensä asumaan kolmeksi viikoksi.

No, viime vuonna Ellen päätti lähteä opiskelemaan New Jersey:n ja perhe päätti ottaa vielä viimeisen kerran vaihtarin. Mutta he kokivat jo saaneensa tarpeekseen saksalaisesta kulttuurista ja halusivat vaihtarin jostain eri maasta, joten he ottivat yhteyttä paikalliseen AFS:ään ja päätyivät lopulta valitsemaan minut.

 

No mitäs me sitten tehdään perheen kesken? Ei oikeastaan mitään kummempia, eletään ihan normaalia perhe-elämään :D Päivisin me tytöt ollaan tietysti koulussa, dadi töissä ja momi päivästä riippuen töissä tai kotona. Yleensä iltaisin me syödään yhdessä, joko kotona tai ulkona ja sen jälkeen katsotaan tv:tä/pelataan/dataillaan/tehdään läksyjä. Viikonloppuisin me käydään monesti ulkona syömässä ja yleensä meillä on jotain pientä ohjelmaa, esim. tänään oli Carolinen lacrosse peli ja huomenna isovanhemmat ovat tulossa kylään. Ollaan me kyllä aika monia reissua tehty, pienempiä päivänreissuja ja muutamia pitempiäkin. Me ollaan siis käyty viikonloppureissulla Chicagossa ja St.Louis:ssa, neljän päivän reissu New Yorkissa, monia reissua Champaign:ssa (isovanhemmat asuvat siellä), kaksi päiväreissua Cincinnatissa (sijaitsee Ohion puolella mutta me käveltiin sillan yli Kentuckyyn ku se on siina ihan rajalla, jotta mä voin sanoa käyneeni myös Kentucky:ssä ;)) ja päiväreissu Lafayettessä. Ja totta kai me ollaan monesti käyty Indianapoliksessa. Lisäksi tein itsenäisen reissun Atlantaan, moikkaamaan tätiäni ja hänen perhettään. Luulisin, että tossa on kaikki mutta voin olla väärässäkin. Dadi yhdesti itseasiassa kiitti minua, kun olen täällä, koska nyt heillä on hyvä syy reissata enemmän :D

Oon ihan tajuttoman onnellinen mun hostperheestä, meillä ei ole ollut mitään ongelmia, siis ei yhtäkään riitaa tai mitään epäselvyyksiä. Mun mielestä mun perhe on tosi rento ja jotenkin samanhenkinen kuin mun oma perhe Suomessa. Ei oo mitään älyttömiä sääntöjä ja lapsiin luotetaan. Tuntuu niin hassulta nyt muistella sitä päivää kun mä tapasin heidät ensimmäisen kerran, kun en tuntenut heitä yhtään! Meni siinä minulla kyllä aika kauan aikaa ennenkuin pystyin rentoutumaan ja olemaan kunnolla oma itseni. Ei ole vielä yhtään iskenyt se ajatus, että kohta olisi lähtö edessä, enkä tiedä milloin näen heitä seuraavan kerran. Mutta se tulee olemaan kyllä niin outoa... Pitää lähteä perheestään palatakseen oman perheensä luokse, pitää jättää arki palatakseen arkeensa! Se vaan tuntuu niin järjettömältä! Onneksi momi on monta kertaa luvannut, että he tulevat käymään Suomessa muutaman vuoden kuluessa ja tekevät samalla reissun Ruotsiin. Ja tiedän että hän on tosissaan, sillä he ovat myös käyneet molempien edellisten vaihtareidensa luona kylässä. Ja kyllähän minäkin aion usaan palata vielä, siitä ei ole kysymystäkään (:

Pre-Return Orientation

Eli kuten kuvasta näkyy, aiheena olisi tällä kertaa paluuta edeltävä orientaatio, joka meillä oli viime sunnuntaina. Orientaatio kesti vain 3 tuntia, mutta siellä sai sitäkin enemmän mietittävää loppuviikoksi. Ajattelin tässä postauksessa vähän kertoa mitä me puhuttiin ja miten minä olen alkanut valmistautumaan paluuseen. Tiedän, että nämä kirjoitukset eivät ehkä kiinnosta tulevia vaihtareita, koska "paluu" ei ole tällä hetkellä kauhean ajankohtaista, mutta kyllä sekin päivä sielä tulee kun te tajuatte itse olevanne tässä tilanteesssa ;) Eikä minustakaan tunnu kotiinpalaaminen vielä ajankohtaiselta, vaikka kyllä sen pitäisi siltä jo alkaa vähitellen tottua. Onneksi on kesällä aikaa vähän sisäistää tätä ajatusta ;)

Ne vapaaehtoiset siellä tapaamisessa sanoivat, että nyt on todella hankala alkaa hahmottamaan miten on itse muuttunut vaihtovuoden aikana. Olisikin parempi katsoa taaksepäin kuuden kuukauden jälkeen paluusta ja silloin pystyy hahmottamaan tämän kokonaisuuden paljon paremmin. Olen ehdottomasti samaa mieltä, sillä olen huomannut että olen muuttunut paljon ja hidasta muuttumista tapahtuu tälläkin hetkellä! Mutta jos minun pitäisi alkaa erittelemään miten oen muuttunut, en osaisi sanoa oikein mitään. En tietäisi mistä aloittaa! Eli ajatukset ovat hyvin sekavat ainakin vielä tällä hetkellä, ja niin niiden pitäisikin olla tässä vaiheessa. Asioita joista me puhuttiin siellä tapaamisessa olivat ainakin englannin parantuminen, ulospäinsuuntautuneisuus, tulevaisuuden selkiintyminen, ymmärtäminen ja empatia toisia kohtaan parantunut, erilaisuuden hyväksyminen ja siitä kiinnostuminen, omien vahvuuksien ja heikkouksien ymmärtäminen, avun pyytäminen ja vastuudentuntoa kasvu. Minusta eniten tuntuu siltä kuin olisin kasvanut kovasti tämän vuoden aikana (siis muutenkin kuin fyysisesti...) ja tullut jotenkin paljon aikuisempi. Osaan laittaa asioita oikeisiin mittakaavoihin (ainakin useammin kuin ennen) ja ymmärrän paljon paremmin mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä. 

Tämä kappale on jotenkin äärimmäisen hankala alkaa kirjoittamaan, koska yhteenveto kokonaisesta vuodesta on aika hankala kirjoittaa. Mutta koska täällä on paljon uusiakin lukijoita niin ajattelin aloittaa alusta ja kertoa vähän faktoja minusta ja vaihtovuodestani. Olen tosiaan kotoisin Oulusta ja lukion ekan vuoden syksyllä päätin hakea vaihtoon ja järjestöksi valikoitui AFS. Lukion eka oli jotenkin tosi pitkä ja toisaalta tosi lyhyt vuosi, pitkä varsinkin vaihtoasioihin liittyvissä jutuissa. Tuntui masentavalta odotella uusia tietoa AFS:ltä; leireistä, tapaamisista, matkapäivistä, hakemuksista, täytettävistä papereista ja tietenkin isäntäperheestä. Niitä ei ikinä tuntunut saapuvan, mutta voi sitä onnenpäivää kun tuli vähäistäkin tietoa jostain!! Olin hyvin onnekas, sillä sain isäntäperheeni jo toukokuun loppupuolella! Tosin myöhemmin momi on kertoi minulle, että he valitsivat minut jo helmi-maaliskuussa, mutta heidän piti odotella että koulu hyväksyy minut oppilaaksi, ennen kuin he voivat virallisesti olla isäntäperheeni. Elokuukin lopulta koitti ja matkapäivä lähestyi! Koska tosiaan asun Oulussa, niin me lennettiin muutamaan muun vaihtaritytön kanssa helsinkiin jo edeltävänä iltana ja oltiin siellä yö. Elokuun 9. koitti ja matka taittui Helsinki-Amsterdam-Chicago reitillä. Chicagossa me odoteltiin muutamia tunteja ja alettiin hajaantumaan eri puolille Chicagon aluetta. Minä lähdin pohjois-Indianaan South Bend-nimiseen kaupunkiin jossa meille järjestettiin ihan ensimmäinen tulo-orientaatio. Me oltiin siellä siis yö ja seuraava päivä oli sitä orientaatiota ja illalla hostperheet tulivat hakemaan! Se oli jotain sellaista jännitystä odottaa omaa perhettä sinne, että ei ole vielä sitä voittanutta tullut vastaan! Päädyin siis tänne Carmelin kaupunkiin, Indianaan. Carmel on puolen tunnin ajomatkan päässä Indianapoliksesta  eli Indianan "pääkaupungista". Täällä olen viettänyt hyvin jännnittävän ja onnellisen vaihtovuoden amerikan perheeni kanssa, johon siis sisältyy momi, dadi, Caroline (-94) ja Ellen (-89) joista siis Ellen ei asu enää kotona. Käyn paikallista jättimäistä high schoolia, joka on nimeltään Carmel High School ja meitä on siellä koulussa 7 muuta vaihtaria ja minä, joten mun amerikan perheen lisäksi mulla on tietenkin oma kouluperheeni.

Musta tuntuu, että mulla on ihan liian paljon asioita tehtävän ennen kuin lentokone suuntaa kohti Suomenmaata. Totta kai pitäisi harjoitella pakkaamista ja ostaa mahdollisesti lisämatkalaukku, mutta sen lisäksi on niin paljon muutakin! Koulua on enää jäljellä 3 viikkoa ja tästä ajasta pitäisi yrittää alkaa nauttia mahdollisimman paljon (vaikka kuka voi sanoa nauttivansa koulusta), koska sen jälkeen en varmaan näe enää ainakaan kaikkia mun vaihtarikavereita, koska ne alkaa vähitellen hajaantumaan eri puolille maailmaa. Ja mun kouluäiti Mrs. Cimasko, sitä mulla tulee kyllä niin ikävä! En tiiä, miten selviän ens vuoden koulussa, kun en voi karata Mrs. Cimaskon luokkaan :D Mulla ois kans jotain shoppailua jäljellä ennen lähtöä, vaikken tiedä kuinka paljon uskallan ostella tavaraa, että saan kuletettua ne Suomeen asti! Ja tietenkin haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa mun perheen kanssa täällä ennen lähtöä, koska mulla ei ole yhtää tietoa siitä, milloin näe heitä seuraavan kerran lähtöni jälkeen. 

Tästä aiheesta käytiin ehdottomasti mielenkiintoisin keskustelu, koska kuten meidän ryhmänvetäjänkin sanoi, yleensä kun puhutaan paluusta, niin se paluu käsittää lähdön usasta ja matkustamisen ja loppujen lopuksi saapumisen kotimaan lentokentälle. Mutta se "paluu" ei jää siihen, vaan sun pitää kävellä sieltä kentällä ulos ja kohdata sun kotimaasi 10,5 kuukauden jälkeen. Yleensä vaihtarit ajattelevat palaavansa siihen "tuttuun ja turvalliseen", mutta entäs jos se ei olekaan tuttu enää? Ulkomaille mennessä osaa odottaa eroavaisuuksia eivätkä ne tule siten yllätyksenä. Mutta kun toisesta kulttuurista on tullut se toinen "tuttu ja turvallinen", alkaa yhtäkkiä huomaamaan ne erot. Onko Suomi sellainen millaisena minä muistan sen? Ovatko ihmiset sellaisia kuin uskon heidän olevan? Onko minun perheeni ja ystäväni sellaisia millaisinä muistan heidät? 

Mun perhe ja ystävät, minun "yhteisöni", ovat eläneet ja kokeneet kokonaisen vuoden yhdessä, saaneet muistoja ja kokemuksia joihin minä en kuulu. Toisaalta minä olen elänyt hyvin erilaisen vuoden, johon suomalainen perheeni ja ystäväni eivät ole kuuluneet. Olen kuullut monen suusta, että vaihtovuoden jälkeen pitää uudestaan tutustua ystäviinsä, jopa omiin perheenjäseniinsä. Ja jos ihan totta puhutaan, niin se kyllä välillä pelottaa. Kuinka erilaisia he ovat? Kuinka erilainen minä olen? Entäs jos en huomaakkaan mitään eroavaisuuksia itsessäni kun palaan takaisin? Näihin kysymyksiin en osaa vastata, en ainakaan vielä. Mutta eiköhän se tulla näkemään 26.6 ja siitä eteenpäin.

Kommentteja, kummastuksia ja kysymyksiä saa laitella vapaasti :)